Skip Navigation LinksEtusivu > Artikkelit > Ikääntyvän koiran terveydenhuolto-ohjelma

Ikääntyvän koiran terveydenhuolto-ohjelma

Lohjan Pieneläinklinikka
puh. 019 36051

Milloin koirani on "seniori"?

Häivähdys harmautta leuan alla tai kuonossa? Aikaisemmin niin kirkkaat silmät ovat muuttumassa hieman sameiksi? Lievää jäykkyyttä aikaisemmin ryhdikkäässä käynnissä? Mikä tahansa näistä muutoksista voi olla vihje, että koirasi on lähestymässä kultaisia vanhuuden vuosia.

Yleisesti 7-vuotiasta tai vanhempaa koiraa voidaan pitää seniorina. Tämä kuitenkin vaihtelee esimerkiksi koiran rodun ja koon mukaan. Pienemmillä koirilla on yleensä korkeampi keski-ikä kuin suurirotuisilla koirilla. Muita koiran vanhenemiseen vaikuttavia asioita ovat mm. koiran paino, ruokinta, ympäristö ja yleisvointi.

Koirien kehitys etenee nopeasti elämän kahden ensimmäisen vuoden aikana ja taas elämänkaaren viimeisen kolmanneksen aikana. (1 ihmisvuosi vastaa noin 5-7 koiran vuotta) Tämä kehitys vaikuttaa myös koiran tarpeisiin eläinlääkärin hoitojen suhteen. Pentukoirat käyvät ensimmäisen elinvuotensa aikana useissa terveystarkastuksissa samalla, kun saavat tarpeelliset rokotuksensa. Yhtä lailla ikääntyvät koirat tarvitsevat aikuisvuosiin verrattuna enemmän huolenpitoa ja hoitoa, sillä ne tulevat herkemmiksi useille terveydellisille ongelmille ja vastaavat eri lailla stressiin, lääkityksiin ja ympäristötekijöihin.

Ikääntymisen/ikääntymiseen liittyviä sairauden merkkejä

Eräät vanhenemiseen liittyvät merkit kuten harmaantuva kuono tai vähentynyt aktiivisuus ovat suhteellisen helppoja huomata. Toiset ikääntymisen merkit ovat vaikeammin huomattavissa ja useat niistä ilmaantuvatkin vähitellen.

Ikääntyvä koira on elämänvaiheessa, jossa vanheneminen vaikuttaa koko elimistöön, jokaiseen elimeen. Eräät elimet ikääntyvät muita nopeammin ja ovat alttiimpia terveydellisille ongelmille. Siksi koiran tarkkailu ja havaintojen tekeminen myös mahdollisista sairauden varhaisista oireista on tärkeää. Läpi koko koiran elämän omistaja on paras tarkkailija ja henkilö havainnoimaan koiran käytöksessä tai voinnissa tapahtuvia muutoksia. Seuraavassa on lista yleisimmistä ikääntymiseen liittyvien sairauksien oireista. Mikäli havaitset koirallasi minkä tahansa näistä oireista, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Yhdessä eläinlääkärin hoidon ja omistajan huolenpidon kanssa pystytään merkittävästi vaikuttamaan koiran vanhuusvuosien elämänlaatuun.

Käytökselliset muutokset

vähentynyt aktiivisuus, vähentynyt kiinnostus muihin perheenjäseniin, lisääntynyt nukkuminen tai nukkuminen päivisin ja valvominen öisin, epämääräinen vaeltaminen/eksyminen tutussa ympäristössä, vähentynyt reagointi ääniin/omaan nimeen


Metaboliset muutokset

lihominen/laihtuminen, ulkonäkömuutokset (esimerkiksi ihossa, turkissa, lihaksistossa), muutokset ruokahalussa tai juomisessa, lisääntynyt virtsaaminen

Fyysiset muutokset

ontuminen, jäykkyys liikkuessa, näön/kuulon heikkeneminen, hammasongelmat (pahanhajuinen hengitys), lisääntyneet tulehdukset, ruoansulatuskanavan häiriöt (oksentelu, ummetus, ripuli)

Muutokset koiran voinnissa tai käytöksessä voivat siis olla myös varhainen merkki sairaudesta. Vanhuuden merkkejä ei aina tule pitää luonnollisina muutoksina, joille ei voi tehdä mitään. Tarkkaile mahdollisia muutoksia ikääntyvässä koirassasi ja ota tarvittaessa yhteyttä eläinlääkäriin.

Ikääntyvän koiran terveystarkastus

Aivan kuten ihmiselläkin, myös koiralla ikääntyminen lisää tarvetta kiinnittää huomiota terveyteen. Eläinlääkäri tekee aina esimerkiksi rokotuskäynnin yhteydessä terveystarkastuksen koiralle. Ikääntyvillä koirilla terveystarkastukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tämän tarkastuksen perusteella saatetaan omistajan kanssa neuvoteltaessa kokea tarpeelliseksi myös tarkempien jatkotutkimusten tekeminen. Terveystarkastus tulee tehdä vuosittain ja se voi sisältää mm. seuraavia tutkimuksia:

KLIININEN YLEISTUTKIMUS: kliinisessä yleistutkimuksessa kiinnitetään huomiota koiran yleisvointiin sekä tarkastetaan mm. koiran paino, ruumiinlämpö, silmät, korvat, suu ja hampaat, imusolmukkeet, iho ja kuunnellaan sydän- ja keuhkoäänet.
VERINÄYTE: verikokeen avulla pystytään luomaan tarkempi kuva koiran terveydestä. Se on avuksi myös selvitettäessä esim. infektiota, anemiaa, kasvainsairauksia tai verenvuotosairauksia.
VIRTSANÄYTE: näytteen avulla pystytään tutkimaan infektioita sekä munuaisten toimintakykyä.
ULOSTENÄYTE: ulostenäyte tutkitaan mm. sisäloisten, epätavallisten bakteerien, alkueläinten sekä puna- ja valkosolujen varalta.
MUITA TESTEJÄ: tarpeen mukaan voidaan tehdä jatkotutkimuksia röntgentutkimuksella, ultraäänitutkimuksella, EKG-tutkimuksella, verenpaineen mittauksella, endoskooppitutkimuksella jne.

Miten edesautan koirani hyvinvointia seniorina?

Myös ikääntyneen koiran rokotuksista tulee huolehtia rokotusohjelman mukaisesti. Samoin koiran madotuksista sekä turkista ja kynsistä huolehtimista jatketaan aivan kuten aikaisempinakin vuosina. Ruokinnassa on oleellista huomioida ikääntyneen koiran taipumus lihomiseen. Vanhemmalla iällä koiran energiantarve on pienentynyt, mikä altistaa lihomiselle yhdessä mahdollisesti vähentyneen liikkumisen kanssa. Ylipainoisuus lisää huomattavasti riskiä mm. sydänsairauksille, hengitystiesairauksille, sokeritaudille sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksille. Eräät sairaudet (etenkin metaboliset sairaudet) voivat aiheuttaa ylipainoisuutta, mutta yleisimmin syynä ylipainoisuuteen on yksinkertaisesti koiran liian runsas ruokkiminen.

Ylipainoisen koiran laihduttamisessa on muutamia huomioitavia kohtia; vähennetään päivittäistä ruoan kalorimäärää, annetaan 2-3 pienempää ateriaa päivässä yhden isomman aterian sijasta, lisätään liikuntaa ja muutetaan päivärutiineja niin, ettei paino kerry uudelleen laihtumisen jälkeen. Kaupallisia ruokia on kehitetty useita erilaisia vastaamaan ikääntyvän koiran tarpeita. Niissä on kiinnitetty erityistä huomiota kalorimäärään sekä ruoan proteiini-, vitamiini- ja antioksidanttipitoisuuteen. Mikäli koiraa ruokitaan pelkästään kotiruoalla, kannattaa muuttuneesta vitamiintarpeesta huolehtia erityisillä vitamiinivalmisteilla.

Tärkeitä ovat koiran säännölliset terveystarkastukset eläinlääkärillä. Tällöin pystytään tarvittaessa puuttumaan havaittuihin muutoksiin riittävän ajoissa.