ajanvaraus | 019 360 51

maanantai - perjantai klo 7:30 – 20

Mikäli et tarvitse varaamaasi aikaa, muistathan ilmoittaa siitä hyvissä ajoin. Peruuttamatta jätetystä ajasta joudumme perimään peruskäyntimaksun.

Skip Navigation LinksEtusivu > Palvelut > Sydänsairaudet

Sydänsairaudet

Sydänsairauksia tavataan sekä nuorissa että vanhoissa kissoissa ja koirissa. Joissakin roduissa esiintyy alttius esimerkiksi kardiomyopatiaan eli sydänlihaksen rappeutumiseen. Sairautta on monenlaista ja osaan kardiomyopatiatapauksista on lemmikin ruokinnalla vaikutusta.

Erityisesti sydänlihaksen kunnolle on tärkeää, että kissa saa ravinnokseen eläinkunnan valkuaista joko raakana lihana tai korkeatasoisena säilyke- tai kuivaruokana. Näin turvataan riittävä tauriinin saanti. Myös silmät ja lisääntymistoiminnot tarvitsevat valkuaisaineita.

Sydäntutkimusta tehtäessä käytetään apuna RTG-, ultraään- ja EKG- tutkimusta. EKG-tutkimukset tehdään Cardiophonen avulla: potilas kytketään EKG-laitteeseen ja teleliikenneyhteyden avulla sydänkäyrät siirtyvät Addison Veterinary Cliniciin Lontooseen, jossa sydänsairauksiin erikoistunut tri Andrew Carmichael tekee sydänkäyrän tulkinnan ja lähettää tiedot hoitosuosituksineen takaisin klinikalle.